Sami Hattunen

Pelisilmää töissä ja vapaalla

Kuka?

Sami Hattunen työskentelee Netvisor-tiimin sovellustukipäällikkönä Lahdessa. Taloushallintoalan tradenomiksi valmistuneen Samin ura Rantalaisella alkoi kirjanpidon harjoittelusta kuusi vuotta sitten.

Työ

”Olen aina pitänyt muiden auttamisesta, joten esihenkilötyö sovellustuessa on kuin minulle tehty”, kertoo Sami, joka aloitti Netvisor-sovellustukipäällikön tehtävässä vuoden 2021 alusta.

Sami Hattusen työt Rantalaisella alkoivat vuonna 2015 kirjanpidon harjoittelijana, kun hän vielä opiskeli taloushallintoalaa Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Kuuden viikon harjoittelujakson jälkeen Sami jäi Rantalaiselle osa-aikatöihin, ja valmistumisen jälkeen työt ovat jatkuneet samassa yrityksessä aina tähän päivään saakka.

Alussa Samin työtehtävät liittyivät pitkälti kirjanpitoon, mutta jo Mikkelissä Samin rooliksi muotoutui yhä enemmän ja enemmän Fivaldi-ohjelmaan perehtyminen ja siinä tukeminen.

Sami on alun perin kotoisin Juvalta, mutta muutti Mikkeliin ammattikorkeakouluopintojensa perässä lukion jälkeen. Kun Rantalaiselta vuonna 2017 ehdotettiin siirtoa Lahteen ja paikkaa sovellusasiantuntijana, ei päätöstä tarvinnut haudutella pitkään. ”Minua ei pidätellyt Mikkelissä mikään, joten pakkasin laukkuni ja lähdin”, hän virnistää.

Urakehitystä ja uuteen kotikaupunkiin sopeutumista

Muutettuaan Mikkelistä Lahteen Sami kotoutui uuteen kaupunkiin ja toimistoon nopeasti. ”Täällä oli siihen aikaan jo useampi sovellusasiantuntija lisäkseni. Kaupunkina Lahti on mukava, järvi tuo mukavasti sävyä ja täällä on hyvät mahdollisuudet harrastaa eri lajeja. Työkaverit ovat kaikki huippuporukkaa”, Sami kehuu.

Samin työt Lahdessa lähtivät käyntiin Fivaldi-sovellusasiantuntijana. Rantalaisella työskentelyn aikana Sami kertoo kehittyneensä taloushallintoalan ymmärryksessä kokonaisvaltaisesti, ja kirjanpitäjän töistä on ollut valtava apu muihin tehtäviin edetessä. Urakehitykseen hän on saanut vuosien varrella paljon tukea ja kannustusta esihenkilöiltä.

Rantalaisella Sami pitää erityisesti siitä, että isossa talossa apua saa aina tarvittaessa. Lisäksi joustavuus työnantajan puolelta kerää Samilta erityistä kiitosta.

”Pystyn vaikuttamaan omaan työhöni paljon. Työn tekemisen ja aikatauluttamisen suhteen ollaan joustavia, ja ison yhtiön myötä on myös paljon eri vaihtoehtoja, jos uudet työmahdollisuudet kiinnostavat”, hän tiivistää Rantalaisen hyvistä puolista.

Kirjanpitäjän työt erinomainen ponnahduslauta sovellustukeen

Sami yleni sovellusvastaavasta sovellustukipäälliköksi alkuvuodesta 2021. Nykyisessä työssään Sami johtaa eri kaupunkeihin hajautunutta Netvisor-tiimiä. Hän vastaa Rantalaisen Netvisor-tuesta ja hoitaa ohjelman käyttöönottoprojekteja asiakkaille. Työhön kuuluu myös kouluttamista ja esihenkilötehtäviä.

”Tehtävässä ehkä tärkein ominaisuus on kyky ja halu auttaa muita. Lisäksi taloushallinnon prosessien kokonaisuuden ymmärtäminen auttaa työssä eteenpäin. Kirjanpidon tekeminen on ollut hyvä pohja tähän. Pelkkä ohjelmaosaaminen ei riitä”, Sami painottaa.

Jälkeenpäin ajateltuna Samin nykyinen tehtävä on ollut juuri sitä, mitä hän taloushallintoalan uraltaan etsi. ”Sen lisäksi, että olen aina pitänyt muiden auttamisesta, olen huomannut pitäväni esihenkilötyöstä myös paljon. Tykkään, kun voin olla tiimiläisteni tukea ja ottaa vastuuta. Toki on myös paljon uutta opeteltavaa, mm. töiden resursoinnissa.”

Rantalainen mukana Netvisorin tuotekehityksessä

Netvisor on yksi käytetyimmistä taloushallinto-ohjelmistoista Rantalaisella. Sillä on Rantalaisella asiakkaita monipuolisesti yrityksissä, yhdistyksissä ja liitoissa.

”Se on monipuolinen uudemman sukupolven ohjelma, jota pystytään hyödyntämään monenlaisissa organisaatioissa. Rantalainen on myös mukana ohjelman kehityksessä erilaisten pilottihankkeiden kautta”, Sami kertoo. Myös ohjelmistokehittäjä tarjoaa Rantalaiselle koulutusta, jota sekä kirjanpitäjät että sovellustuessa työskentelevät hyödyntävät tarpeen mukaan.

Sami on saanut tiimeineen asiakkailta hyvää palautetta käyttöönottoprojektien sujuvuudesta. Samin mielestä tämä johtuu siitä, että käyttöönotossa kaikkien roolit ovat selkeät ja asiakas perehdytetään siirtymään perusteellisesti ja hyvissä ajoin, ja tukea on tarjolla aina tarvittaessa. ”Prosessi on kaiken kaikkiaan hyvin organisoitu, vaikka parantaa voi toki aina”, hän sanoo.

Etätyöt jatkuvat myös poikkeusajan jälkeen

Sami kertoo olleensa koko korona-ajan, eli reilun vuoden ajan vain neljänä päivänä fyysisesti paikalla toimistolla. Se ei miestä haittaa, sillä Rantalainen on toimittanut kaikille työntekijöilleen hyvät työvälineet kotiin. Itse asiassa Sami ei aio poikkeusajan jälkeenkään tehdä pääsääntöisesti töitä toimistolla, vaan kotoa käsin.

”Etätyössä saan aamullakin käytettyä tunnit tehokkaammin, kun säästän aikaa työmatkoissa. Oman tiimini kanssa pidämme muutenkin yhteyttä virtuaalisesti, niin ei senkään takia ole syytä palata toimistolle”, Sami kertoo.

Etätöistä huolimatta 3–4 kertana viikossa olevat pingis-treenit ja muut urheiluharrastukset pitävät huolta Samin hyvästä työ- ja vapaa-ajan tasapainosta.

Sami aloitti pingiksen pelaamisen 16-vuotiaana, ja suurimpana saavutuksena on pääsy Suomen TOP-16 lopputurnaukseen, joka järjestetään, kun koronatilanne sen sallii. ”Treeneissä on oltava paikalla aina tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Se pitää huolen siitä, että työt tulee lopetettua hyvissä ajoin”, Sami vakuuttaa.

Lue myös muiden Rantalaisten uratarinoita

Tutustu Netvisor-sivuumme täältä