Ida Haula

Yrityskaupan myötä unelmarooliin

Kuka?

Ida Haula on Rantalaisen Procountor-tiimin sovellustukipäällikkö. Ida päätyi Rantalaiselle edellisen työnantajansa yrityskaupan seurauksena. Koulutukseltaan Ida on taloushallinnon tradenomi.

Työ

”Parasta työssäni on oman tiimini kanssa työskentely, yksilökoulutusten pitäminen ja mahdollisuus jatkuvaan kehittymiseen”, sovellustukipäällikkö Ida sanoo.

”Tiesin aina, että haluan siistin sisätyön ja perinteiset toimistotyöajat”, kertoo Porissa asuva Ida Haula, joka toimii Rantalaisella Procountor-nimisen taloushallinto-ohjelmiston sovellustukipäällikkönä. Jo nuorena Idalla oli vahva numeropää, joten laskentaan liittyvä ammatinvalinta oli hänelle luonteva vaihtoehto.

Oltuaan ensin muutaman vuoden ruokakaupan hedelmäosastolla etsimässä omaa polkuaan, Ida opiskeli itsensä Satakunnan ammattikorkeakoulussa taloushallintoalan tradenomiksi. Valmistumisen jälkeen ensimmäinen oman alan työ aukesi paikallisesta satakuntalaisesta tilitoimistosta, jossa Ida teki reilun kolmen vuoden ajan perinteisiä kirjanpitäjän ja palkanlaskijan töitä.

Kirjanpitäjänä toimimisesta on ollut Idalle valtavasti hyötyä myös tämänhetkisessä roolissa. ”Sain sieltä pohjatiedon, jolla rakentaa uraa eteenpäin ja joka on voimavara myös nykyisessä työssäni”, Ida sanoo.

Pienestä tilitoimistosta tuhathenkiseen konserniin

Rantalainen osti tilitoimiston, jossa Ida oli töissä vuoden 2019 helmikuussa. Samalla Idan työyhteisö kasvoi seitsemästä hengestä 1 000 taloushallintoalan ammattilaiseen ympäri Suomen. ”Olin tottunut siihen, että yhteiset asiat käydään läpi aamukahvin lomassa. Ensiksi se palavereiden määrä vähän hirvitti”, Ida nauraa.

Pian Ida kuitenkin huomasi etunsa isossa talossa työskentelyssä. ”Täällä tavat toimia ovat modernimpia. Pienissä tilitoimistoissa monesti jumiudutaan tietynlaiseen tapaan tehdä asioita, eikä olla valmiita muuttumaan. Täällä pääsee koko ajan kehittymään, mistä ehdottomasti pidän”, hän sanoo.

Heti yrityskauppojen jälkeen Ida toimi hetken Rantalaisella kirjanpitäjän tehtävissä. Procountor-tiimin sovellusvastaavaksi hänet valittiin vuoden 2019 lopulla.

Sovellusvastaavan työnkuvaan kuuluu uusien ja nykyisten asiakkaiden tukemista Procountor-ohjelmiston käyttöönotossa, Rantalaisen oman henkilöstön ja asiakkaiden koulutuksia, ohjelmiston kehitysprojekteja ja sisäistä tukemista ohjelmistoasioissa. Vuoden vaihteessa 2021 Idan titteli vaihtui sovellusvastaavasta sovellustukipäälliköksi, jolloin hänestä tuli myös virallinen tiiminsä esimies.

Esimiehenä työskentely on alusta asti tuntunut Idasta luontevalta ja mieluisesta. ”Olen luonteeltani sellainen, että haluan auttaa muita ja varmistaa, että muilla on kaikki hyvin. Nyt pystyn omalta osaltani vaikuttaa siihen, että alaisilla on kivaa töissä ja kaikki toimii niin kuin pitää”, hän korostaa.

Sujuva käyttöönottoprosessi kerää kehuja

Rantalainen on ohjelmistoriippumaton tilitoimisto. Tämä tarkoittaa, että sopiva ohjelmisto valitaan aina asiakkaan tarpeen mukaan, ja hän saa kirjanpitäjän palvelut sen yhteiskäyttöön. Suuri osa asiakkaista käyttää joko Netvisoria, Fivaldia tai Procountoria, ja näille ohjelmistoille Rantalaisella on omat sovellustukitiimit.

Procountor-ohjelmiston käyttöönottotukea on kiitetty asiakkaiden, kirjanpitäjien ja palkanlaskijoiden toimesta. Hyvää palautetta on tullut tehokkuudesta, nopeasta reagoinnista ja perusteellisesta tuesta. ”Olemme pyrkineet siihen, että käyttöönottoon todella panostetaan ja keskitytään, asiat hoidetaan tehokkaasti, jaamme kattavasti tietoa ja pystymme reagoimaan nopeasti erilaisiin pyyntöihin. Ehkä se on tuonut sitä tyytyväisyyttä”, Ida pohtii.

Ohjelmistojen käyttöönottoihin liittyvät tietyt vaiheet. Kun uusi asiakas aloittaa kumppanuutensa Rantalaisen kanssa, käyttöönotto ohjataan sovellustuessa oikealle tiimille ja asiakkaan kanssa käydään läpi askel kerrallaan mitä käyttöönotossa tapahtuu. Asiakkaan tarpeita käydään läpi myös sisäisesti kirjanpitäjien, palvelupäällikön ja myynnin kanssa.

Ohjelmiston käyttöönottoon tarjotaan tarpeen mukaan koulutusta ja muuta tukea, niin asiakkaille kuin talon sisäisesti. Tavoitteena on varmistaa, että tieto menee varmasti ymmärrettävästi perille.

”Asiakkaan, tai kenenkään täällä Rantalaisella, ei tarvitse koskaan pelätä jäävänsä yksin. Tarjolla on aina riittävästi ohjausta ja tukea. Vaikka nämä sähköisiin taloushallinnon ohjelmistoihin liittyvät asiat ovat meille tuttuja, ymmärrämme, että kaikille se ei niin ole”, Ida painottaa.

Sisäistetty tieto on paras kiitos

Idan roolissa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat hyvät sosiaaliset taidot ja kyky vastapuolen lukemiseen. ”Pitää olla avoin, ulospäin suuntautunut ja valmis katsomaan itseään pidemmälle. Esimerkiksi koulutustilanteessa asiakasta voi olla toisinaan vaikeaa lukea. Tällöin on tärkeää oppia tulkitsemaan asiakkaan reagointia ja sitä, kuinka hyvin tämä tiedon oikeasti sisäistää.”

Toki työssä tarvitaan myös näppäryyttä ohjelmistojen kanssa, ongelmanratkaisukykyä ja laatikon ulkopuolelta -ajattelua. ”On oltava soveltamiskykyä erilaisiin tilanteisiin ja valmiutta tarvittaessa muuttaa totuttua toimintatapaa.” Työn paras palkinto on se, kun Idan tarjoaman koulutuksen tai tuen myötä jokin asia tulee asiakkaalle paremmin ymmärrettäväksi. ”Kun asiakas huokaisee, että kiitos sinun, nyt ymmärrän tämän asian. Se on parasta.”

Ilman yritysostoa Ida ei välttämättä olisi tullut hakeneeksi sovellustukipäällikön roolia tai edes tiennyt tehtävän olemassaolosta. Rantalaiselta saatu kannustus kuitenkin loi uskoa, jonka myötä Ida uskalsi hakea tehtävään.

Vapaa-ajallaan Ida kertoo liikkuvansa paljon, mutta sen vastapainoksi olevansa ahkera leipuri. ”Kotona tulee usein palautetta, että taas olet leiponut jotain”, avopuolisonsa kanssa Porissa asuva Ida hymyilee. Pariskunnan haaveissa on myös ollut jo jonkin aikaa yhteinen koiranpentu.

Vaikka Ida nyt keskittyykin täysillä kehittymään nykyisessä tehtävässään, tarvittaessa uusia kiinnostavia mahdollisuuksia löytyy saman katon alta riittämiin. ”Isossa yhteisössä on niin paljon vaihtoehtoja, kunhan vain itse avoimesti tuo esiin mitä haluaa. Kun on itse aktiivinen, on mahdollisuus vaikka mihin”, hän painottaa.

 

Lue myös muiden Rantalaisten uratarinoita

Tutustu Procountor-sivuumme täältä