Henri Pero

Harrastuksesta työuralle

Kuka?

Henri Pero työskentelee integraatiokehittäjänä pääkaupunkiseudulla. Taloushallinnon tradenomiksi valmistuneen Henrin ura Rantalaisella alkoi kirjanpidon harjoittelusta.

Työ

”Parasta työssäni on työn itsenäisyys, vaihtelevat työtehtävät sekä mahdollisuus vaikuttaa oman päiväni sisältöön” kertoo Henri, joka on toiminut Rantalaisella integraatiokehittäjänä syksystä 2020.

Henri Peron ura Rantalaisella alkoi vuonna 2020 kirjanpidon harjoittelun kautta. Henri opiskeli tuolloin taloushallinnon tradenomiksi Haaga-Heliassa, jossa Rantalaisen edustaja oli kertomassa yrityksessä olevista harjoittelu- ja työmahdollisuuksista. Henri innostui hakemaan Rantalaiselle harjoitteluun ja kuuden kuukauden kirjanpidon assistentin työrupeaman sekä Rantalaiselle tehdyn opinnäytetyön jälkeen, hän siirtyi vakituiseksi Rantalaisen automaatio- ja integraatiotiimin jäseneksi.

Tietokoneharrastuneisuutta Henrillä on ollut lapsesta asti. Tietotekniikasta pienestä pitäen kiinnostuneelle ja tietokoneiden parissa puuhastelleelle Henrille rooli integraatiokehittäjänä oli luonnollinen, mutta uusi työrooli löytyi jopa hieman yllättäen. ”En Rantalaisella aloittaessani tiennyt, että yrityksessä on sisäisesti automaatioihin ja integraatioihin suuntautunut oma osastonsa. Rantalaiselle tekemäni opinnäytetyö käsitteli vahvasti digitaalista taloushallintoa, joten kun sain koulun päätökseen, oli itselleni mieluisinta hakeutua kehittämään uraani automaatio- ja integraatiopalveluiden tarjoamien työtehtävien pariin”, Henri sanoo.

Tavoitteena kehittää asiakkaidemme taloushallinnon prosesseja

Rantalaisen automaatio- ja integraatiopalveluiden työtehtävät keskittyvät asiakkaidemme taloushallinnon prosessien kehittämiseen. Tavoitteena on ratkaista asiakkaan prosesseissa esiintyviä toistuvia työvaiheita, jonka automatisoinneilla säästetään työntekijöiden käyttämää aikaa. Tällaisia työvaiheita voi esiintyä niin kirjanpidon, kuin palkanlaskennankin sisällä.

”Yksinkertaisena esimerkkinä voidaan ajatella vaikka myyntilaskua, jonka aikaisemmin kirjanpitäjä on näppäillyt käsin kirjanpidon ohjelmaan. Automaation avulla prosessia tehostetaan niin, että myyntilasku meneekin suoraan asiakkaan omasta toiminnanohjausjärjestelmästä kirjanpidon ohjelmistoon. Näin kirjanpitäjän aikaa voidaan hyödyntää paremmin asiakkaalle arvoa tuottavaan tekemiseen”, Henri selventää.

Yhdeksi työnsä parhaimmiksi puoliksi kannustavan ja toisiaan tukevan tiimin lisäksi Henri nostaakin asiakkaiden auttamisen. ”Onhan se tietysti aina mukavaa, kun kuulee asiakkaalta palautetta siitä, että on onnistunut helpottamaan heidän oman työnsä tekemistä”, Henri hymyilee.

Oman osaamisen ylläpito tärkeässä roolissa

Henrin tiimissä työskentelee tällä hetkellä kuusi henkilöä. Jokaisella on omat erityisosaamisalueensa, mutta tarvittaessa työkaveria aina autetaan. ”Tykkään meidän tiimissämme erityisesti siitä, että kaikilla on tekemisen meininki, mutta jos joku tarvitsee apua niin aina voi kysyä ja joku osaa auttaa tehtävissä eteenpäin. Vaikka työtä tehdään itsenäisesti, ei silti tarvitse koskaan jäädä yksin”, Henri kehuu.

Integraatiokehittäjänä toimiminen vaatii myös jatkuvaa oman osaamisen ylläpitämistä. Henri seuraa jatkuvasti mitä uusia ominaisuuksia ohjelmiin julkaistaan sekä lukee läpi dokumentaatioita rajapintojen toiminnallisuuksista. ”Koodaamisen osalta on hyvä, että on vähintään peruskursseja käynyt. Itsekin olen jo koulussa suorittanut kursseja eri ohjelmointikielistä. Kun jotain ohjelmointikieltä osaa niin sieltä oppii peruspalaset, joita voi sitten hyödyntää eri tilanteissa.”

 

Vapaa-ajalla taukoa tietokoneen päätteeltä

Henrin rutiineihin on jo pidemmän aikaa kuulunut työpäivän päätteeksi käydä kävelyllä haukkaamassa raitista ilmaa tai mahdollisuuksien mukaan käydä pyöräilemässä tai uimassa. Ulkoilu ja ystävien tapaaminen tuovat sopivaa vastapainoa itsenäiseen ja tarkkaan työhön. ”Aiemmin tuli vapaa-ajalla touhuttua tietokoneellakin huomattavasti enemmän, mutta nykyään ei enää oikeastaan. Päivät menevät niissä puuhissa ja vapaa-ajalla on kiva tehdä jotain ihan muuta ja hieman tuulettaa pääkoppaa”, Henri naurahtaa.

 

Lue myös muiden Rantalaisten uratarinoita

Tutustu Rantalaisen automaatio- ja integraatiopalveluihin täältä