Räätälöidyt taloushallinnon toimialaratkaisut

Rantalainen palvelee eri toimialojen yritys- ja yhteisöasiakkaita. Osalle toimialoista olemme rakentaneet kokonaisvaltaiset taloushallinnon toimialaratkaisut, joiden avulla yrityksesi voi tehostaa toiminnanohjausta ja taloushallintoa. Ratkaisuissa näkyy taloushallinnon ja palkkahallinnon ammattilaistemme toimialaosaaminen.

Apteekit

Apteekkiala kuuluu Rantalaisen erityisosaamiseen. Meiltä löytyy asiantuntijoita, jotka ovat erikoistuneet apteekkien kirjanpitoon, palkanlaskentaan, verotukseen sekä apteekin perustamisen tukemiseen. Asiantuntijamme tuntevat toimialaa koskevat erityiset lainalaisuudet ja heillä on kattava kokemus apteekkialan taloushallinnosta.

 

Lue lisää

Sosiaali- ja terveysala (sote)

Sosiaali- ja terveysalan (sote) yrityksen ovat viime vuosina olleet isojen myllerrysten alla. Oman vaikutuksensa alalle on tuonut mm. GDPR. Alan talous- ja palkkahallinnossa korostuvat alalle ominaiset järjestelmät, haastavat työehtosopimukset (TES) ja julkiset kilpailutukset. Rantalaisen asiakkaana sotelan toimijat voivat luottaa muuttuvan lainsäädännön osaamiseen erityisesti palkkahallinnossa.

 

Lue lisää

Yhdistykset ja järjestöt

Olemme vahvasti mukana suomalaisessa urheilutoiminnassa ja tukemassa erilaisia yhdistyksiä. Yhdistyksille, järjestöille ja urheiluseuroille kehittämämme taloushallinnon ratkaisut tuovat yhdistystoimintaan läpinäkyvyyttä, tehokkuutta ja uskottavuutta.

 

Lue lisää

Taide- ja kulttuuriala

Kulttuurialan taloushallinnossa korostuvat muun muassa projektiseuranta, tukihakemukset ja asiakaslähtöinen palvelu. Taloushallinnon ammattilaisemme pystyvät auttamaan taide- ja kulttuurialan yrityksiä toimialalle ominaisissa kirjanpidon ja palkanlaskennan kysymyksissä.

 

Lue lisää

Teollisuus

Meidän erityisosaamisemme kattaa laajan kirjon teollisuustoimialan taloushallinnon erityispiirteitä. Olemme koonneet kokemuksemme ja toimialaymmärryksemme teollisuusyritysten tarpeista palveluihimme, jotta voimme tarjota juuri sinun yrityksellesi räätälöityä palvelua.

 

Lue lisää

Suuret ja tuotannolliset yritykset

Suurten ja tuotannollisten yritysten toiminnan keskiössä ovat erilaiset taloushallinnon ja toiminnanohjauksen järjestelmät. Rantalaisen toimialaratkaisussa asiakasyritysten toiminnanohjaus integroidaan sopivaan kirjanpito- ja palkanlaskentaohjelmaan.

 

Lue lisää

Maa- ja metsätaloudet

Rantalaisella on usealla paikkakunnalla maa- ja metsätalouksien kirjanpitoihin erikoistuneita taloushallinnon ammattilaisia. Ymmärrämme maatalouden kirjanpidon ja verotuksen erityispiirteitä, ja pystymme auttamaan muun muassa sukupolvenvaihdoksissa ja maatalouden yhtiömuodon muutoksissa.

 

Lue lisää

Kansainvälinen liiketoiminta

Rantalainen tarjoaa laajaa palvelua taloushallinnon saralla myös kansainvälisesti. Kansainvälistymisessä on monia seikkoja, jotka täytyy ottaa huomioon. Ulkomailla muun muassa yrityksen rekisteröinti, henkilöstön rekrytointi, palkkahallinnon asiat, tilintarkastusrajat sekä välittömät että välilliset verot voivat erota Suomen käytännöistä. Kuten Suomessakin, ohjeistukset muuttuvat joskus tiuhaan tahtiin, jolloin on hyvä antaa luotettavan yhteistyökumppanin pitää langat käsissään.

 

Lue lisää

Kuljetusala

Rantalainen tarjoaa kattavat talous- ja palkkahallintopalvelut kuljetusalan yrityksille. Asiantuntijamme tuntevat kuljetusalan erityispiirteet, lainsäädännön ja liiketoiminnan. Reaaliaikaisen tiedon ja sen analysoinnin kautta Rantalaisen asiantuntijat auttavat kuljetusyrityksiä kannattavan ja kilpailukykyisen liiketoiminnan rakentamisessa.

 

Lue lisää

Rakennusala ja LVIS

Rakennusalalla on monista muista toimialoista poikkeavia säädöksiä, jotka vaikuttavat mm. arvonlisäverojen käsittelyyn, palkkahallintoon sekä viranomaisilmoituksiin. Alalle ominaisten vaatimusten takia kannattaa talous- ja palkkahallinnon sekä yritysverotuksen tehtävät jättää asiantuntevalle tilitoimistokumppanille.

 

Lue lisää

Urheiluseurat

Rantalaisen asiantuntija hallitsevat urheiluseurojen toimintaympäristön sekä tukevat seuratoimintaa toimivalla ja luotettavalla taloushallinnolla. Sähköinen taloushallinto ja nykyaikaiset ohjelmistoratkaisut mahdollistavat reaaliaikaisen talouden seurannan ja avoimen tiedon jakamisen seuran sisällä. Hoidamme kokonaisvaltaisesti urheiluseurojen kirjanpidon sekä palkkahallinnon.

 

Lue lisää

Kiinteistöala

Rantalaisen asiantuntijat tuntevat kiinteistöalan erityispiirteet sekä lainsäädännön ja pystyvät näin auttamaan toimialan yrityksiä monipuolisesti. Hallitsemme mm. alalle ominaiset kiinteistöalan arvonlisäveroasiat sekä erilaiset yritysrakenteet toimitilakiinteistöistä asunto-osakeyhtiöihin.

 

Lue lisää

Tukku- ja vähittäiskauppa

Erikoistumisemme tukku- ja vähittäiskauppaan tarkoittaa sitä, että tunnemme alasi erityishaasteet ja -mahdollisuudet. Tämän asiantuntemuksen ansiosta voimme tarjota teille parhaiten sopivia ratkaisuja.

 

Lue lisää

Hoiva-ala

Meillä on erityisosaamista hoiva-alan yrityksistä, niiden tarpeista ja haasteista. Tämän asiantuntemuksen ansiosta voimme tarjota teille parhaiten sopivia ratkaisuja hoiva-alan yrityksen taloushallintoon, palkkahallintoon, ohjelmistoihin ja integraatioihin.

 

Lue lisää