Kuljetusliike Forsell Oy

Taloushallinnon kumppani ja liiketoiminnan sparraaja

Kuljetusliike Forsell Oy:n ja Rantalaisen yhteistyö perustuu aktiiviseen ja avoimeen vuoropuheluun. Rantalaisen rooliksi on muodostunut taloushallinnon kumppanina toimia yrittäjän sparraajana ja tuoda tarvittavaa tukea päätöksille taloushallinnon asiantuntijan näkökulmasta. 

Yritys

Kuljetusliike Forsell vuonna 1982 perustettu toisessa sukupolvessa toimiva kuljetus- ja logistiikka-alan yritys Joensuusta. Yrityksen liikevaihto vuonna 2020 oli noin 3M€ ja henkilöstöä tytäryhtiöt mukaan laskettuna on noin 40.

Palvelu ja ohjelmisto

Rantalainen tuottaa kirjanpidon sekä palkkahallinnon palvelut. Kirjanpidon ohjelmistona käytössä on Heeros. 

Haaste

Kirjanpidon ja palkkahallinnon ulkoistamisen lisäksi rinnalle kaivattiin kumppania, joka voi toimia yrittäjän sparraajana ja tukena liiketoiminnan kehittämisessä. 

Ratkaisu

Yhteistyössä korostuu Rantalaisen asiantuntijan rooli liiketoiminnan sparraajana.

90-luvun lama toimi korkeakouluna tulevalle yrittäjälle

Kuljetusliike Forsellin juuret ulottuvat 50-luvulle, jolloin nykyisen yrittäjän ja toimitusjohtaja Tuomo Forsellin isä aloitti kuljetusliiketoiminnan. Tuomo Forsell hyppäsi operatiiviseen toimintaan mukaan 90-luvun alussa toimien parikymppisenä ensin yrityksen autonkuljettajana, vastuun kuitenkin nopeasti kasvaessa ajojärjestelyiden organisointiin. Sukupolvenvaihdos yrityksessä tehtiin vuonna 2000 ja tällä hetkellä yrityksen liiketoiminnan pääpainopiste on sahateollisuuden sivutuote ja bioenergia kuljetukset Venäjältä Suomeen sekä kausiluonteisesti asfalttikuljetukset Suomessa.

Sukupolvenvaihdoksen tullessa ajankohtaiseksi, minulle oli luonnollinen valinta lähteä toimintaa jatkamaan. Sain jo nuorena poikana paljon vastuuta tehtävistä, jotka nykyäänkin kuuluvat rooliini yrittäjänä ja toimitusjohtajana. 90-luvun alun lama on jäänyt pysyvästi mieleen, se toimi itselläni korkeakouluna yrittäjyyteen. Kaikki sen jälkeen vastaan tulleet haasteet ovat olleet pieniäLama-aika opetti kyllä riskienhallinnan merkityksen. Liiketoimintamme on yrittäjäksi siirtymiseni jälkeen kasvanut merkittävästiMeillä on säännölliset työt, emmekä enää samaan tapaan kulje kädestä suuhun kuin ehkä joskus aikoinaan. Kalustomme kilometrisuoritteet ovat niistä ajoista kymmenkertaistuneet, Forsell toteaa.  

 

Tehokkuutta reaaliaikaisuudella

Rantalaisen asiakkaaksi Kuljetusliike Forsell tuli vuonna 2019 Rantalaisen ja Yrityspalvelu Jako Oy:n yrityskaupan myötä. Yrityskaupan jälkeenkin yhteistyötä on jatkettu samojen taloushallinnon asiantuntijoiden voimin. Osaamisen lisäksi keskeisenä asiana yhteistyössä korostuu lukujen oikeellisuus ja reaaliaikaisuus, jonka sähköinen taloushallinto mahdollistaa. 

Informaation kannalta tärkeintä on, että numerot ovat oikein ja reaaliaikaisia. Sähköinen taloushallinto tuo tehokkuutta päätöksentekoon sekä tietysti yrittäjälle valtavasti ajallista säästöä. Se mahdollistaa keskittymisen olennaiseen. Heeros valikoitui, sillä siinä oli mahdollista räätälöidä käyttöön otettavat toiminnot tarpeidemme mukaanOhjelmistossa on paljon erilaisia työkaluja, joilla näkymää raporteille voi syventää, mutta silti se on helppokäyttöinen. Muistan sen ajan, kun toimimme vielä paperisessa kirjanpidossa. Silloin liikkeelle lähdettiin, kun paperit oli kuukaudelta toimitettu, oma aikansa meni vielä selvitellessä mitä puuttui. Onneksi se aika on meillä historiaa ja nyt näemme molemmin puolin luvut samasta järjestelmästä reaaliaikaisestiForsell tiivistää. 

Tukena liiketoiminnan kehittämisessä ja tulevaisuuden suunnittelussa

Rantalaisella asiakkuudesta vastaava Jarmo Koistinen ja kirjanpitäjä Kirsi Kiukas pitävät tiivistä yhteydenpitoa Forsellin kanssa jopa viikoittain, jotta kokonaisuutta pystytään kehittämään. Keskustelua käydään aktiivisesti tällä hetkellä myös uusista liiketoiminta mahdollisuuksista logistiikka-alallaSeuraavaa sukupolvenvaihdosta on myös alettu jo valmistelemaan ja kartoittamaan siinä huomioitavia asioita. 

Tiedän saavani taloushallinnon osa-alueista tietoa, neuvoja ja ennen kaikkea asiantuntijan näkökulman miten kannattaa toimia. Se tuo itselleni mielenrauhan. Yrittäjän sparraaminen ja liiketoiminnassa tukeminen kuuluvat Rantalaisella kokonaisuuteen. Jokaisesta neuvosta ei tarvitse maksaa erikseen vaan ne ovat osa palvelua. Monenlaisia yritystoimintaan liittyviä haasteita on yhdessä ratkottu, joita on ilmennyt mm. silloin kun tytäryhtiö perustettiin Venäjälle. Tulevaisuuden kannalta meille on tärkeää saada nykyisen toiminnan tueksi lisää jalkojajotta pöytä ei seiso yhden tai kahden jalan varassaPohdimme ja suunnittelemme yhdessä, miten voimme yritystä kehittää siihen suuntaan”, kertoo Forsell. 

”Tavoitteena on siirtää asteittain omistusta myös omille pojilleni, jotka ovat operatiivisessa toiminnassamme mukana. Sukupolvenvaihdokseen liittyviä taustatöitä on jo aloitettu ja Rantalaisen laaja-alainen ammattitaito verotuksen ja yritysjärjestelyjen puolella helpottaa asioiden edistämistä. 

 Yrittäjän sparraaminen ja liiketoiminnassa tukeminen kuuluvat Rantalaisella kokonaisuuteen. Jokaisesta neuvosta ei tarvitse maksaa erikseen vaan ne ovat osa palvelua. 

Tuomo Forsellyrittäjä ja toimitusjohtaja, Kuljetusliike Forsell Oy 

Yhteistyössä on kyse muustakin kuin hinnasta

Kuljetusliike Forsellin yhteistyö samojen yhteyshenkilöiden kanssa on jatkunut useiden vuosien ajan. Luotettavuus, palveluhenkisyys sekä avoin keskusteluyhteys ovat kumppanuuden kulmakivi.

Rantalaisen väki tuntuu ihan omalta kuljetusliikkeen porukaltani. Yhteistyömme toimii todella hyvin ja asiat hoituvat. Välillä tulee soittoja taloushallinnon palveluiden kilpailutukseen liittyen, mutta olen niihin aina vastannut, ettei siihen ole tarvetta. Yhteistyössämme on nimittäin kyse niin paljon muustakin kuin pelkästä hinnasta”, summaa Forsell.

 

Miltä Rantalaisen asiakaslupaus Tulevaisuus on tiedossa kuulostaa?

Aika kova lupaus, mutta hyvä. Ja totta se on, että ei voi miettiä vain tätä päivää vaan katseen pitää olla siinä mitä on tulossa. Metsäteollisuus on meidän suurin työnantajamme ja toiminta on välillä melkoista aaltoliikettä, jossa aallon välit vaihtelevat. Niihin pitää varautua jo nykyhetkessä”, Forsell pohtii.  

“Sukupolvenvaihdokseen valmistautuminen ja sen suunnittelun aloittaminen on hyvä esimerkki myöennakoinnista ja tulevaisuuden suunnittelusta”, Rantalaisen Jarmo Koistinen komppaa.