Verottaja on tiedottanut useista helpotuksista yrityksille koronavirustilanteessaErityisjärjestelyillä halutaan helpottaa yritysten ja toiminimiyrittäjien maksuvaikeuksia. 

Ennakkoverojen osalta kannattaa tarkkaan miettiä ajoissa koronakriisin vaikutusta yrityksen kannattavuuteen ja yhtiön tulokseen. Yrityksille on tulossa myös tilapäisiä helpotuksia maksujärjestelyn ehtoihinErityisestä syystä, kuten sairastumisen vuoksi, voi veroilmoituksen jättämiselle hakea lisäaikaa tai pyytää myöhästymismaksujen perimättä jättämistä. Lisäksi Verohallinto tehostaa ilmoitusten käsittelyä sekä alv-palautusten käsittelyä 

Muutoksen hakeminen ennakkoveroihin  

Poikkeustilanne vaikuttaa merkittävästi useiden yritysten kannattavuuteen, sekä voi vaikeuttaa yrityksen veronmaksua. Yrityksen tulovero määräytyy tilikauden tuloksen mukaan, ja veroa maksetaan etukäteen ennakkoveroina pitkin tilikautta. Maksettavan veron määrä pohjautuu tällöin arvioon koko tilikauden tuloksesta.  

Verohallinto kertoo, että ennakoina maksettavan veron määrää voidaan alentaa verovelvollisen tekemän ilmoituksen perusteella ilman normaalisti alentamispyynnön perusteena vaadittavia kirjallisia selvityksiä, kuten välitilinpäätöstä tai budjettia. Mikäli yrityksesi tulos siis näyttää muodostuvan ennakoitua pienemmäksi, kannattaa ennakkoveroihin ehdottomasti hakea muutosta välittömästi.

Maksujärjestelyjen ehtoihin helpotuksia 

Maksujärjestelyjen ehtoja helpotetaan tilapäisesti 25.3. alkaen mm. viivästämällä maksueriä. Yrityksen ei tarvitse maksaa eriä normaalin järjestelyn aikataulussa, vaan ensimmäinen maksuerä tulee maksettavaksi vasta kolmen kuukauden päästä maksujärjestelyjen hyväksymisestä. Nykyisin ensimmäinen maksuerä on kuukauden päästä järjestelyn tekemisestä. Lisäksi Verohallinto lisää maksujärjestelyn jälkeen syntyneet uudet verovelat automaattisesti maksujärjestelyyn toukokuun loppuun asti. 

Viivästyskoron alentaminen maksujärjestelyssä 

Valtiovarainministeriössä on valmistelussa lakimuutos, jonka myötä maksujärjestelyssä olevien verojen viivästyskorko alenisi 7 prosentista 4 prosenttiin. Alennettua korkoa sovellettaisiin vain 1.3.2020 jälkeen erääntyneisiin maksujärjestelyn veroihin. 

Käsittelyssä olevia veroja ei lähetetä ulosottoon 

Käsittelyssä 25.3. alkaen oleviin maksujärjestelypyyntöihin liittyviä veroja ei lähetetä ulosottoon eikä yrityksen verovelkaa julkaista verovelkarekisterissä tai protestilistalla. Tämä koskee käytännössä kaikkia käsittelyssä olevia hakemuksia, eikä maksujärjestelyn hyväksyntä ei ole tälle edellytyksenä.  

Maksujärjestelypyynnöt käsitellään, kun lainmuutos alennetusta viivästyskorosta tulee voimaan. Verohallinto ennakoi, että koronavirustilanteen vuoksi pyyntöjen määrä todennäköisesti kasvaa ja käsittelyajat pitenevät. 

Maksujärjestelyyn pääsee vain, jos veroja ei ole ulosotossa ja hakija on antanut kaikki veroilmoitukset sekä tulorekisteriin annettavat palkkatietoilmoitukset ja työnantajan erillisilmoitukset. Myös aikaisemmin rauennut maksujärjestely voi estää uuden järjestelyn saamisen. 

Verohallinto kehottaa kuitenkin yrityksiä olemaan erikseen yhteydessä tilanteessa, jos niillä on ollut vaikeuksia aiemman maksujärjestelyn kanssa.  

Lisäajan hakeminen veroilmoitukselle 

Verohallinnolta voi hakea lisäaikaa tuloveroilmoituksen jättämiselle, jos siihen on erityinen perusteltu syy. Erityiseksi syyksi katsotaan yllättävä este, kuten esimerkiksi sairastuminen, jonka vuoksi veroilmoituksen jättäminen määräpäivään mennessä estyy. 

Lisäaikaa tulee hakea Verohallinnolta kirjallisesti ennen veroilmoituksen viimeistä jättöpäivää. Hakemuksessa on aina mainittava tapauskohtaiset perustelut lisäajan hakemiselle. Lisäaikaa on yleensä normaalitilanteessa saanut enintään kaksi viikkoa. 

Arvonlisävero ja muut oma-aloitteiset verot 

Arvonlisäveron tai muiden oma-aloitteisten verojen ilmoituksille ei ole mahdollista saada lisäaikaa edes tässä tilanteessa, mutta erityisen syyn vuoksi ilmoituksen myöhästyessä myöhästymismaksu voidaan jättää perimättä.  

Myöhästymismaksut 

Jos yritykselle on määrätty veroilmoituksen myöhästymisen johdosta myöhästymismaksu tilanteessa, jossa veroilmoituksen myöhästyminen on johtunut erityisestä perustellusta syystä, kuten esimerkiksi sairastumisesta, Verohallinto voi pyynnöstä jättää myöhästymismaksun perimättä.  

 

Kirjoittajat: Tuija Saarinen ja Hannu Heinonsalmi 

 

Ota yhteyttä