Tilinpäätös on jokaisen yrityksen taloushallinnon tärkeimpiä tehtäviä, ja sen valmistelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Hyvin tehty tilinpäätös antaa selkeän kuvan yrityksen taloudellisesta tilanteesta, toimii pohjana tuleville päätöksille ja täyttää lain asettamat velvoitteet. Tässä muutamia keskeisiä asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon tilinpäätöstä valmistellessa.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan pysyvää verovähennystä koskeva laki tuli voimaan 1.1.2023 ja sitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa. Uuden lain mukaan vähennystä on mahdollista saada omassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa aiheutuneiden välittömien palkkojen perusteella. Vähennystä voi saada lisäksi henkilötyön ostamisesta tutkimus- ja kehitystoimintaa varten myös kaupallisilta toimijoilta. Verohallinnon linja verovähennykseen oikeuttaviksi tutkimus- ja kehittämiskuluiksi on lyhyen voimassaoloajan aikana näyttäytynyt tiukaksi, mistä syystä dokumentoinnissa tulee kiinnittää erityistä huomiota kehitettävän asian uutuudellisuuteen ja keksinnöllisyyteen.
Vuonna 2023 voimaan tulleen lain lisäksi voimassa on vielä vuoden 2027 loppuun asti määräaikainen laki tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennyksestä. Kyseisen lain mukaisen lisävähennyksen saamisen edellytyksenä on tutkimus- ja kehittämisyhteistyö esimerkiksi yliopistojen ja muiden ei-kaupallisten toimijoiden kanssa.
Kehittämistoiminta on käsitteenä hyvin laaja, mutta se voi liittyä esimerkiksi tuotteiden, prosessien, laitteiden, raaka-aineiden, järjestelmien tai palvelujen kehittämiseen. Yleisesti kehittämistoimintaan liittyy uutuusarvo tai että kehitettävä tuote tai palvelu on nykyistä tarjontaa parempi.
Koneiden ja kaluston poistot
Aiemmin verovuosille 2020–2023 voimassa ollutta mahdollisuutta koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotettuihin poistoihin jatketaan verovuosille 2024 ja 2025. Elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittavilla verovelvollisilla on siten näillä näkymin oikeus vähentää uuden koneen, kaluston tai muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenosta poistoina enintään 50 prosenttia vielä vuonna 2025. Tavallisesti poiston suuruus on saanut olla enintään 25 prosenttia menojäännöksestä. Tärkeätä on huomata, että oikeus korotetun poiston tekemiseen koskee vain koneita ja laitteita, jotka otetaan käyttöön lain voimassaoloaikana.
Peitelty osinko
Viime vuodesta lähtien peitelty osinko on ollut saajalleen kaikissa tapauksissa kokonaan veronalaista ansiotuloa. Peitellyn osingon veronalaisuus nousi siten aiemmasta 75 prosentista 100 prosenttiin.
Tappioiden vähennyskelpoisuus
Osakeyhtiöiden vahvistettujen tappioiden vähennyskelpoisuus on voimassa 10 vuotta niiden vahvistamisesta. Käyttökelpoiset tappiot käyvät ilmi yhtiön veropäätöksestä. Erityisesti tulee tarkistaa ja mahdollisesti suunnitella veroilmoitus siten, että näitä tappiota ei pääse vanhenemaan.
Tappioiden käyttöoikeus voidaan menettää, mikäli yli puolet yhtiön osakkeista on verovuonna tai sitä aiempien omistajanvaihdosten takia vaihtanut omistajaa. Tähän tulee huomioida myös sellaiset osakemerkinnät, joissa on poikettu osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta. Jos omistajanvaihdos on tapahtunut, voidaan tappioiden käyttöoikeutta hakea Verohallinnolta erillisellä poikkeuslupahakemuksella.
Tilinpäätössuunnittelu ja pysyminen verotuskäytännön muutosten perässä voi olla ajoittain haastavaa. Me Rantalaisella tarjoamme mielellämme apua esimerkiksi tutkimus- ja kehittämistoiminnan vähennyksiin tai peiteltyyn osinkoon liittyviin verokysymyksiin. Meillä on myös vankkaa kokemusta tappioiden poikkeuslupien hakemisesta. Ole yhteyksissä, niin katsotaan, miten voimme olla juuri sinulle avuksi.
Rantalaisen veropalvelut